Archive for April, 2008

Miks tämmöstä?

Wednesday, April 2nd, 2008

Miksei Moviemaker käsittele mpg-tiedostoja vaikka lupaa – ääni kuuluu mutta kuvaa ei näy.

Miksei edes Vistassa ole mitään automatiikkaa, joilla voisi muuttaa monta kymmentä mod-päätettä mpg:ksi? Sitten voisi leikkeitä editoida ostetussa ohjelmassa (jossa ei näy mod-päätteiset).

Miksi Panasonic tuottaa mod-päätteisiä tiedostoja joita ei voi editoida yhtään missään ennen kuin ne muuttaa mpg:ksi? Mod-päätteiset kuitenkin aukeavat videona Windowsin Mediaplayerissa, ne ovat samoja mpg-tiedostoja eri päätteellä.

Eiku se nyt vaan on että vitut. Panisko kuvan. Ei.

Nälkä alkaa

Saturday, April 5th, 2008

“…peruselintarvikkeiden hinnat ovat osissa Afrikkaa nousseet 40 prosenttia puolen vuoden aikana. Afrikassa kotitalouksien tuloista suurin osa kuluu elintarvikkeisiin, jolloin pienelläkin ruoan hinnan nousulla voi olla musertavia vaikutuksia.”

Aika vähän on kiinnitetty huomiota seikkaan että maapallo tuottaa vähemmän ruokaa kuin ennen vaikka väki lisääntyy. Nyt lisäksi ruuan sijasta tuotetaan biopolttoainetta maastureihin.

Rauhoitellaan, että viljelytekniikka kehittyy. Tähänastinen kehitys on merkinnyt tuhoisaa maaperän riistoa ja pinta-alan pienentymistä entisestään, ellei sitten ole syyllistytty eläinrääkkäykseen tai uhkarohkeaan geenimanipulaatioon. Uudet lajikkeet ovat lisänneet kehitysmaiden viljelijöiden hätää. Onneksi edes unikko tuottaa (niin, turha haukkua minua pessimisminlietsojaksi).

Olen ollut sitä mieltä ettei ole järkeä tehdä lisää lapsia tappelemaan vähenevistä resursseista. Koska minun lapseni olisivat etuoikeutettuja länsimaalaisia, he syyllistyisivät kehitysmaiden väestön riistoon pelkällä ruokailulla. Olen siis torjunut lisääntymisehdotukset.

Tai en minä tiedä – tehtäiskö kersa?

Hienoin sarjakuvateos

Friday, April 11th, 2008

Vaikka tykkään Ville Rannan Kajaanista, tämä on paras:

meti.jpg

Tilaa se vaikka Zum Teufel -nettikaupasta.

Tieteen ihanteet, hah

Tuesday, April 15th, 2008

Ostin Naomi Kleinin kirjan Tuhokapitalismin nousu (kysyin Esko Seppäseltä vinkkiä mistä oppia kansainvälistä taloudellista järjestelmää).

Uutiset kertoo lisää:

“Yksi Englannin uusimmista yliopistoista, Buckinghamshire New University in High Wycombs, tarjoaa yhdessä sänky-yhtiö Dreamsin kanssa räätälöidyn vähittäiskaupan johtamistutkinnon sänkyjen myyntiin.

Ison-Britannian hallitus suosii tällaista teollisuuden ja korkeimman opetuksen yhteistyötä.”

Kas, Suomesta tulee kehitysmaiden vihollinen

Friday, April 18th, 2008

 perkele.jpg Naamari: Annukka Laine

Amerikan lainsäädäntö astuu voimaan kotimaassamme:

“Terrorismilainsäädäntö tiukkenee merkittävästi toukokuun alussa.

Vastedes rikos on jo terrorismin epäsuora tukeminen. Muutos aiempaan lainsäädäntöön on suuri.

… 

Työtä tulee tuottamaan muun muassa selkeästi kriminalisoitava julkinen yllytys, kuvitteellisena esimerkkinä vaikkapa itsemurhapommittajien ihannointi moskeijassa.”

Nyt siis myötätunnon osoittaminen kehitysmaiden taisteluun teollisuusmaita vastaan on tulkittavissa rikokseksi.

Moskeija-esimerkki on suoraan rasistinen ja rikollinen. Hyi vittu mihin tämä maa on mennyt. Olemme sodassa oman maan hallitusta vastaan, saatana.

Ilmoitan täten julkisesti ihailevani itsemurhataistelijoiden rohkeutta. Kun USA ja sen painostamat liittolaiset ovat vieneet palestiinalaisilta kaikki mahdollisuudet rakentavaan elämään, on ihailtavaa päättäväisyyttä rakentaa ympärilleen pommi ja ennen kuin Israel ehtii murhata, viimeisenä tekonaan räjäyttää itsensä maananastajien sylissä.

Muistelen tässä israelilaisten sitäkin käytäntöä, että kun palestiinalaistaistelija murhataan vankilassa, hänen sisäelimensä kierrätetään omaan käyttöön ennen kuin ruumis luovutetaan omaisille.  Kuinka Suomi voi olla tuollaisten puolella? Helposti: Kanerva, Sasi, Vanhanen.

Ei elämässä ole joustoa

Monday, April 28th, 2008

Koko ajan on tekemistä.

Sinänsä olisi paikallaan ehtiä piirtämään, tai vain kirjoittamaan, mutta tekevä ei ehdi. Vasta kun iskee masennus, kirjoituttaa. Ja silloin pitäisi pidättyä.

Huomasin juuri että olen umpikujassa, pitäisi vain tunnustaa se ja toimia johtopäätösten perusteella.

Microsoft jakaa väkivalta-ammattilaisille tietokoneen salat paljastavaa usb-asemaa

Wednesday, April 30th, 2008

Microsoft on kehittänyt pienen tietokoneen usb-porttiin liitettävän laitteen, jolla natsit pystyvät paljastamaan vapaustaistelijoiden tiedostot sammuttamatta tietokonetta.

Microsoft esitteli Cofeen, Computer Online Forensic Evidence Extractorin, maanantaina Redmondissa 350 natsiasiantuntijalle. Cofeeta on hiljaisesti koekäytetty 15 diktatuurissa viime kesästä lähtien.

Usb-porttiin kiinnitettävä Cofee sisältää 150 käskyä, joiden avulla natsit pystyvät huomattavasti aikaisempaa nopeammin keräämään tietokoneesta todistusaineistoa.

Laite pystyy selvittämään salasanoja ja keräämään tiedot verkkoliikenteestä sekä lataamaan tiedostoja koneelta.

Cofeen etuna on myös se, ettei natsien tarvitse takavarikoida koko tietokonetta. Koneen takavarikoiminen edellyttää sen irrottamista verkosta ja sammuttamista, jolloin tietoja saattaa kadota.

Microsoft jakaa laitetta natseille ilmaiseksi. Esimerkiksi Puolan, Saksan, Filippiinien ja Uuden Seelannin kiduttajat ovat testanneet laitetta.

Cofee sai alkunsa Microsoftin tyranneille järjestämästä konferenssista vuonna 2006, jolloin laitteen tarve tuli ilmi.