Arvokas
tiistai — elokuu 15th, 2017

Arvokas

blog...

Piirtäminen

on ajatusten katselemista.

Vähän vaikeampaa

En osaa mitään, enkä enää opi helposti keskittymisvaikeuksien takia. Unohtelen. En oikein näe lukea, ja lonkkakipu vaikeuttaa kävelyä. Mutta opiskelu on yhä hauskaa.

Tiedäthän, kun päämäärä näkyy, käynti hidastuu

Kun on saapumassa perille, pystyy jo laskemaan jäljellä olevat askeleet

Kun taival on lopuilla, matkantekoon on ehtinyt kiintyä

Siksi elämällä ei ole tarkoitusta

Jos sillä olisi, se voisi joskus säälimättömästi täyttyä

Ensimmäinen aina

Kahdeksanjapuoli vuotta
Kepillä sohin jäätä ja muurahaipesää

Kestää, jää

Muurahaiset pujottelevat halkeamista kallooni
Minun sanani ovat rämiseviä haaveiden sirpaleita.
En oikein uskalla liikahtaa
Pelosta ettei jää paikkaa palata
Teitä ei ole kuin väärä
Pitää siis aloittaa polku

Ilmat pihalla

Ei vittu oon isättömän, tyhmän sekatyömiehen ja pienviljelijän tyttären vähämielinen ainoa poika. Ikäni olen kailottanut ettei perintötekijöillä ole merkitystä, ettei lahjakkuutta ole.

Lahjakkuutta ei ole minussa eikä muissakaan köyhien pennuissa. Viiskymmentäkolme ja puoli vuotta olen yrittänyt teeskennellä ihmistä ja tänä yönä perseenikin sille nauraa.

Elämä

Ihmisen elämän ja eläimen elämän ero on mutkikkuus. Eläin tekee asiat tarvejärjestyksessä. Ihmisen on pakko noudattaa aikataulua.

Siksi ihminen vieraantuu. Ei ole nautinto kusaisemisen sijasta suorittaa aamutoimet, nälän tyydyttämisen sijasta ”nauttia” aamiaista, kirmailun sijasta käydä lenkillä, saaliin kimppuun säntäämisen sijasta kuitata työttömyyskorvausta. Elämä.

Sen voi itse päättää.

Ymmärtäminenkö pannassa?

Kuolasuutantat jopa päättäjätasolla kirkuvat joka tapahtuman jälkeen että riittää ymmärtäminen ja pehmeät asenteet. Kova kovaa vastaan!

Ihan totta, miten voi ratkaista ongelmaa ellei ymmärrä?

Miten ihmisen epätoivo korjataan, yhteisön itse tuottama umpikuja avataan, ellei ihmistä ja tilannetta ymmärretä? Kukaan ei huvikseen tee itsemurhaa. Kukaan ei vihaa ilman syytä. Jos viha johtaa siihen, että koetut pahat kostetaan yhtä syyttömille kuin itsekin on (esimerkiksi koulukiusattuna) ollut, täsmälleen samanlaatuinen ratkaisu on ryhtyä kohteettomiin rankaisu- ja rajoitustoimiin niinkö vitun ameriikassa.

Koulukiusaaminen vaikuttaa minun elämääni tänäkin päivänä. En tunne eläväni omassa maailmassa, tämä on öykkärien ja pakottajien maailma, jossa aseettoman pitää koko ajan paeta ja väistellä. Ja olisin ilman muuta aikoinani tappanut kiusaajani, jos olisin saanut hyppysiini pyssyn. Niin olisivat muutkin nuoret koulukiusatut. Se on ihmisen reaktio: pelko, viha pelon aiheuttajaa kohtaan ja tarve päästä siitä eroon.

Muut keinot löytyvät ymmärtämisen kautta.

Näkö

Vituttaa kun ei nää lukee, sitä vaa.

Huone

Seinillä silvottu soppi

jossa lamput likaavat pimeyden nuhaisella loisteella

Silmäni eivät jaksa päästää

valoa päähän

Kävin ihmisten luona

Onko minun vastuullani ettei heillä edisty kuin harha

luulo että

että

Huomaan taas yrittäväni tarjota elämille tarkoituksia

Ota lunkisti, mä,

ei tarvitse pingottaa

Anna anteeksi

on pyyntö tai käsky

joka on ällöttävä väärinkäsitys

Olen väärässä

seurassa.

Kummallista unohtaa

On viikonloppu, vapaapäiviä, ja vaellan Oulussa ja Impivaarassa. Asunnonnysässä unohdan mitä pitäisi tehdä, sillä ei mitään, ja katson elokuvaa muiden elämästä.

Aikaa kuluu. Se on sitä jota käytän. Sitä ei enää tehdä, sitä ei saa mistään lisää.

Pidän ihmisistä ja näen että he ovat tuolloisia hetkiä ja vaiheita.

Ainoa mitä en oikein muista on että tämä on kaikki omaani. Minä päätän. Minä päätän päiväni. Nyt tosin yön.

Unohdan että joku sytyttää uuden ihmisen loppuunpoltetun tumpista. Unohdan että rasiasta putosi käyttötarkoitus ja ohje, kun minut otettiin esille. Unohdan asiani kun vuoroni vihdoin koittaa. Unohdan avaimet mutten muista sitäkään olinko tulossa vai menossa, pitikö avata vai lukita.

%d bloggaajaa tykkää tästä: